THAIMAA - aiheinen keskustelupalsta

THAI-klupi ry:n foorumi - kaikkien Thaimaan ystävien kohtaamispaikka.

Tänään on 19.12.2018 6:28

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]

Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 23 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: Ensimmäinen aasian matka
ViestiLähetetty: 26.7.2017 18:19 
Poissa

Liittynyt: 26.7.2017 16:04
Viestit: 8
Suunnitelmissa olisi lähteä ensimmäiselle aasian matkalle ensi vuoden alkupuolella. Kohteina olisi Thaimaa ja Vietnam (alustavasti Pattaya ja Ho Chi Min City, muutkin mahdollisia). Ajatuksena olisi tehdä vähän pidempi matka (noin 1-2 kk), mielellään siten että ihan kaikkea ei ole suunniteltu etukäteen ennen lähtöä. Ideaalitilanteessa jopa niin että paluulentoa ei ole varattu etukäteen, niin voi lähteä kotiin sitten kun siltä tuntuu. Ymmärsin että tämä voi aiheuttaa ongelmia viisumien yms. kanssa jos paluulentoa ei ole. Lisäksi tarkoitus olisi ottaa kannettava tietokone mukaan ja yrittää tehdä töitäkin, ettei mene pelkäksi huvitteluksi. Muilta osin yksityiskohdat elävät vielä ja toivottavasti tarkentuvat tässä lähiviikkoina ja -kuukausina. Yksin olen lähdössä, joten erittäin mielelläni tutustuisin muihin suomalaisiin jotka Thaimaassa oleskelevat. Kysymyksiä on luonnollisesti paljonkin, mutta onneksi täällä foorumilla näyttää olevan kattavasti tietoa. Suurimpaan osaan kysymyksistä taitaa löytyä valmis vastaus kun vähän käyttää hakufunktiota. Niin ja olen 34v mies, jos se on oleellinen tieto jollekkin.

Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
ViestiLähetetty: 26.7.2017 19:24 
Paikalla
Mr. Two Shots
Avatar

Liittynyt: 5.9.2010 20:20
Viestit: 6697
Paikkakunta: Stadi
maakotka kirjoitti:

Minkäs tyyppistä kysymystä olis mielessä niin voisi koittaa yrittää vastailla?

_________________
Tämän viestin lähetti **** joka on hylkäyslistallasi, paina tästä nähdäksesi viestin.

Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
ViestiLähetetty: 26.7.2017 19:41 
Poissa
Avatar

Liittynyt: 13.2.2005 3:49
Viestit: 10499
Paikkakunta: Tellus
maakotka kirjoitti:
. Ymmärsin että tämä voi aiheuttaa ongelmia viisumien yms. kanssa jos paluulentoa ei ole.

Helsingin Thaimaan suurlähetystö ei vaadi turistiviisumiin paluulentoa vaan lipun maasta ulos. Sellaisen voit ostaa netistä noin 1000 batin hintaan. Käytät sitten tai et, niin tuskin on iso murhe. Kerroit tekeväsi töitä. Missään viisumi tai muissakaan viranomaisasioinneissa et aiheesta sitten mainitse.

Ei muuta kuin hyvää matkaa.. :-)

_________________
Thaivisan viisumi/oleskelulupa keskustelut (ENG)

Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
ViestiLähetetty: 26.7.2017 20:02 
Poissa
Mai pen rai
Avatar

Liittynyt: 29.9.2007 20:43
Viestit: 6595
Et välttämättä tarvitse mitään viisumia 2 kk kahden maan reissulle. Thaimaassa saa olla 30 pv ilman viisumia ja vietnamissa 14 pv. Palatessa vietnamista takaisin saat uudet 30 pv. Maasta poistumis liput toki useimmiten vaaditaan. Miksi et suunnitelis tota kuvioo. Ostaisit netistä liput alle 30 pv sisällä Ho Chi Minhiin, jos sinne kuitenkin olet menossa. Hyvää matkaa vaan... varaa mukaan paljon avointa, mutta varovaista mieltä.

Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
ViestiLähetetty: 26.7.2017 20:36 
Varaudu siihen että suunnitelmat muuttuu...

Sinuna saattaisin ostaa tuon Vietnamin lipun ennakkoon, niin varmana tulisi mentyä sinne.

Ylös
  
Vastaa lainaamalla  
ViestiLähetetty: 26.7.2017 22:11 
Poissa

Liittynyt: 26.7.2017 16:04
Viestit: 8
Tiedän että suunnitelmat voi muuttua, juuri siksi ajattelin ettei kaikkea voi suunnitella etukäteen. Vietnamiin olen jokatapauksessa menossa, joten voin hyvin ostaa lentolipun HCMC:hin jo etukäteen. Lähinnä tuota paluumatkaa mietin, olisi kiva olla joustavuutta että pääsee pois jos tulee koti-ikävä, tai toisinpäin että jos viihtyykin niin olla viikko tai kaksi kauemmin. Ilmeisesti siis Thaimaan puolella ei erillistä viisumia tarvita, kun ei ole tarkoitus tuota 30 päivää kauemmin siellä oleskella kerrallaan. Vietnamin puolella saattaisi olla kiinnostusta olla kauemmin kuin 2 viikkoa ja käydä vähän eri kaupungeissakin, eli sinne voisi viisumia harkita. Tosin ilmeisesti silloinkin pitää olla paluulippu ennakkoon, ei siitä mihinkään pääse.

Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
ViestiLähetetty: 26.7.2017 22:35 
Poissa
Avatar

Liittynyt: 3.12.2005 18:07
Viestit: 2491
Paikkakunta: Helsinki
Ostaa muutoskelpoiset liput niin homma on ratkaistu. Ei ne paljoa peruslippua enempää maksa.

Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
ViestiLähetetty: 26.7.2017 23:31 
maakotka kirjoitti:
Tiedän että suunnitelmat voi muuttua, juuri siksi ajattelin ettei kaikkea voi suunnitella etukäteen. Vietnamiin olen jokatapauksessa menossa, joten voin hyvin ostaa lentolipun HCMC:hin jo etukäteen. Lähinnä tuota paluumatkaa mietin, olisi kiva olla joustavuutta että pääsee pois jos tulee koti-ikävä, tai toisinpäin että jos viihtyykin niin olla viikko tai kaksi kauemmin. Ilmeisesti siis Thaimaan puolella ei erillistä viisumia tarvita, kun ei ole tarkoitus tuota 30 päivää kauemmin siellä oleskella kerrallaan. Vietnamin puolella saattaisi olla kiinnostusta olla kauemmin kuin 2 viikkoa ja käydä vähän eri kaupungeissakin, eli sinne voisi viisumia harkita. Tosin ilmeisesti silloinkin pitää olla paluulippu ennakkoon, ei siitä mihinkään pääse.

Vietnami olisi hirveän hyvä mesta jos tuntee siellä jonkun. Muuten se thaimaan jälkeen voi tuntua heikommalle. Jos haluat tavata siellä suomalaisen tai paikallisen henkilön, joka avittaa alulle, niin laita yv. Ymmärrän jos et halua, en minäkään haluaisi.

Olettaen siis että pääset Vietnamiin asti..

Ylös
  
Vastaa lainaamalla  
ViestiLähetetty: 27.7.2017 15:54 
Poissa

Liittynyt: 26.7.2017 16:04
Viestit: 8
kalamatelija kirjoitti:
Vietnami olisi hirveän hyvä mesta jos tuntee siellä jonkun. Muuten se thaimaan jälkeen voi tuntua heikommalle. Jos haluat tavata siellä suomalaisen tai paikallisen henkilön, joka avittaa alulle, niin laita yv. Ymmärrän jos et halua, en minäkään haluaisi.

Olettaen siis että pääset Vietnamiin asti..

Miksi et haluaisi? Uusien ihmisten tapaaminen on tavallaan vähän koko matkan tarkoitus, joten lähtökohtaisesti haluan tavata ihmisiä, mielellään myös suomalaisia.

Mutta siihen on tosiaan vielä hetki aikaa. Yritän nyt aluksi saada näitä isomman linjan asioita järjestettyä kuten lennot, majoitus, yms. Ajattelin jos Pattayasta vuokraisi asunnon kuukaudeksi, niin saattaisi päästä halvemmalla kuin hotellimajoitus?

Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
ViestiLähetetty: 27.7.2017 15:59 
Poissa

Liittynyt: 14.1.2016 14:26
Viestit: 2903
teepee kirjoitti:
Ostaa muutoskelpoiset liput niin homma on ratkaistu. Ei ne paljoa peruslippua enempää maksa.

tämä on mielestäni järkevä neuvo. yhdensuunnan liput on myös lyhyellä varoitusajalla usein thaimaasta ostettuna aika arvokkaita, jos ei jotain tarjousta osu sopivasti kohdalle.
maakotka kirjoitti:
Mutta siihen on tosiaan vielä hetki aikaa. Yritän nyt aluksi saada näitä isomman linjan asioita järjestettyä kuten lennot, majoitus, yms. Ajattelin jos Pattayasta vuokraisi asunnon kuukaudeksi, niin saattaisi päästä halvemmalla kuin hotellimajoitus?

uskoisin halvimmalla/helpoimmalla pääsevän, kun otat sopivasta guesthousesta kuukaudeksi huoneen. näitä ei vaan useimmiten netistä saa buukattua, mutta kysyvä löytää. :D

Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
ViestiLähetetty: 27.7.2017 16:01 
Paikalla
Mr. Two Shots
Avatar

Liittynyt: 5.9.2010 20:20
Viestit: 6697
Paikkakunta: Stadi
maakotka kirjoitti:
kalamatelija kirjoitti:
Vietnami olisi hirveän hyvä mesta jos tuntee siellä jonkun. Muuten se thaimaan jälkeen voi tuntua heikommalle. Jos haluat tavata siellä suomalaisen tai paikallisen henkilön, joka avittaa alulle, niin laita yv. Ymmärrän jos et halua, en minäkään haluaisi.

Olettaen siis että pääset Vietnamiin asti..

Miksi et haluaisi? Uusien ihmisten tapaaminen on tavallaan vähän koko matkan tarkoitus, joten lähtökohtaisesti haluan tavata ihmisiä, mielellään myös suomalaisia.

Mutta siihen on tosiaan vielä hetki aikaa. Yritän nyt aluksi saada näitä isomman linjan asioita järjestettyä kuten lennot, majoitus, yms. Ajattelin jos Pattayasta vuokraisi asunnon kuukaudeksi, niin saattaisi päästä halvemmalla kuin hotellimajoitus?

Riippuu vähän minkä hintaista hotellia hakee? Niitä löytyy karkeasti hintaluokasta 400b-4000b. 400b huone on kyllä jo aika murju. Condo irtoaa varmasti sellaiseen vajaaseen tonniin helpostikkin ja ovat yleensä uudehkoja.

Kannattaa selailla tuo majoitusmuistio läpi niin pääsee vähän kärryille hintatasosta. Oletko yhtään katsellut mihinpäin Pattayaa haluaisit majoittua?

_________________
Tämän viestin lähetti **** joka on hylkäyslistallasi, paina tästä nähdäksesi viestin.

Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
ViestiLähetetty: 27.7.2017 16:02 
Poissa
Avatar

Liittynyt: 7.11.2015 20:31
Viestit: 3277
maakotka kirjoitti:
Ajattelin jos Pattayasta vuokraisi asunnon kuukaudeksi, niin saattaisi päästä halvemmalla kuin hotellimajoitus?

Pattayalta saa tosiaan asunnon paljon halvemmalla kuin hotellin. Toki siivoukset, sahkot ja vedet pitaa maksaa.
Jos kuukauden on, niin kannattaa ainakin harkita condoa ja tutkailla, etta millaisia loytyy.

Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
ViestiLähetetty: 31.7.2017 17:40 
Poissa

Liittynyt: 26.7.2017 16:04
Viestit: 8
Nyt on lennot ostettu, lähtö 15.1 ja paluu 27.2. Suunnitelma on Pattay 3 vko, Ho Chi Minh City 2 vko, Bangkok 1 vko. Ajattelin että tuo 2 viikkoa riittää Vietnamissa, niin en lähtenyt sitä viisumia hakemaan. Pattayalta on myös jo majoitus varattu airbnb:n kautta (unixx condo).

Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
ViestiLähetetty: 2.8.2017 23:28 
Poissa
alkoholin viihdekäyttäjä
Avatar

Liittynyt: 4.2.2007 2:13
Viestit: 1436
Paikkakunta: Suomi
Suosittelen visiittiä Dalatiin Vietnamissa. Miellyttävä ilmasto. Mukavaan hintaan mm. hedelmiä, viiniä, kahvia ja teetä. Nähtävyyksiäkin on. Street food tour paikallaan.

_________________
Minä hankin kokemuksia, muut tekevät syntiä.

Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
ViestiLähetetty: 3.8.2017 20:52 
Poissa
Bangkokisti
Avatar

Liittynyt: 8.7.2004 12:18
Viestit: 513
Paikkakunta: Kotka
Hienoa todeta miten asiallisia vastauksia kaveri saa, joka tekee ensi visiitin aasiaan ja Thaimaahan. Parasta Thai-klupia pitkästä aikaa. :)

Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
ViestiLähetetty: 3.8.2017 21:06 
Hyvä päädyit airbnb ratkaisuun. Pidemmällä reissulla tärkeää että kämppä on viihtyisä. Ehkä yksi tärkein pointti.

Ylös
  
Vastaa lainaamalla  
ViestiLähetetty: 5.10.2017 7:25 
Poissa

Liittynyt: 23.1.2011 1:56
Viestit: 107
maakotka kirjoitti:
Nyt on lennot ostettu, lähtö 15.1 ja paluu 27.2. Suunnitelma on Pattay 3 vko, Ho Chi Minh City 2 vko, Bangkok 1 vko. Ajattelin että tuo 2 viikkoa riittää Vietnamissa, niin en lähtenyt sitä viisumia hakemaan. Pattayalta on myös jo majoitus varattu airbnb:n kautta (unixx condo).

Suosittelen Vietnamissa poikkeamaan myos Mui Ne tuon muutaman viikon aikana, ettei aika kay liian pitkaksi yhdessa kaupungissa. Muistaakseni noin 4-6 tuntia HCMC - Mui Ne sleepperi bussilla ja hinta ei paata huimannut.

p.s pahoittelut siita, etten mainitse tarkkojatietoja, koska en niita muista mutta suositteluni perustuu omaan kokemukseeni.

Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
ViestiLähetetty: 13.10.2017 16:43 
Poissa
Isaninportinvartija
Avatar

Liittynyt: 16.12.2003 12:15
Viestit: 50940
Kaikille teille, jotka reissaatte joskus Ahvenanmaata tai Nuorgamia pidemmälle, muistakaa 4 M:ää! Etukäteen valmistautunutta arvostetaan enemmän ja vedätetään vähemmän.
Lainaa:

_________________
Kun maa lähenee, niin vitsit vähenee.

Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
ViestiLähetetty: 7.1.2018 9:35 
Poissa

Liittynyt: 26.7.2017 16:04
Viestit: 8
Kiitos vinkeistä. Nyt alkaakin matka olla jo lähellä. Lisäsin vielä kolmannen valtion eli Kambodzan mukaan joten Phnom Penissä olisi tarkoitus viettää myös muutama yö.

Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
ViestiLähetetty: 7.1.2018 13:11 
Poissa
Avatar

Liittynyt: 27.2.2012 17:57
Viestit: 928
Paikkakunta: Saranapuolella
maakotka kirjoitti:
Kiitos vinkeistä. Nyt alkaakin matka olla jo lähellä. Lisäsin vielä kolmannen valtion eli Kambodzan mukaan joten Phnom Penissä olisi tarkoitus viettää myös muutama yö.

Saigonista pääsee myös bussilla Phnom Peniin. Siitä voi sitten jatkaa Siem Riepiin ja käydä katsomassa Angkor Watin. Poipetin raja-asemasta pääsee sitten maata pitkin Thaimaan puolelle. Poipetista saa busseja Pattayalle ja Bangkokiin.

_________________
"Vitutus on sisun äiti."
https://daytodaydata.net

Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
ViestiLähetetty: 7.1.2018 17:47 
Poissa

Liittynyt: 26.7.2017 16:04
Viestit: 8
Tata kirjoitti:
maakotka kirjoitti:
Kiitos vinkeistä. Nyt alkaakin matka olla jo lähellä. Lisäsin vielä kolmannen valtion eli Kambodzan mukaan joten Phnom Penissä olisi tarkoitus viettää myös muutama yö.

Saigonista pääsee myös bussilla Phnom Peniin. Siitä voi sitten jatkaa Siem Riepiin ja käydä katsomassa Angkor Watin. Poipetin raja-asemasta pääsee sitten maata pitkin Thaimaan puolelle. Poipetista saa busseja Pattayalle ja Bangkokiin.

Ehdin jo varata lentolipun menomatkalle. Täytyy harkita tuota paluumatkaa vielä.

Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
ViestiLähetetty: 7.1.2018 18:01 
Poissa

Liittynyt: 16.12.2003 14:50
Viestit: 469
Paikkakunta: Naantali
Jos on fasebookissa kannattaa liittyä "Kambodzhassa tapahtuu" ryhmään.

Aika hiljainen mutta voi saada kyselemällä ihan asiallisia vinkkejä.

Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
ViestiLähetetty: 14.1.2018 20:50 
Poissa

Liittynyt: 26.7.2017 16:04
Viestit: 8
Tuli vielä viime hetken muutos matkaan, päätinkin aloittaa ensin Bangkokista. Sieltä sitten eteenpäin ehkä Pattayaan. Vietnamin ja Kambodzan lennot on joka tapauksessa etukäteen varattu jotta tulee varmasti käytyä sielläkin. Kiitos vielä kaikille hyvistä vinkeistä. Toivottavasti tulee törmättyä joihinkin foorumin henkilöihin reissulla.

Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 23 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Majestic-12 [Bot] ja 53 vierailijaa

Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com