Ensimmäinen aasian matka

Kuinka selviytyä ensimmäisestä retkestä Thaimaahan ja myös sen jälkeisestä elämästä Suomessa? Vastauksia kysymyksiin, vinkkejä, tapaetikettiä sekä mukavaa jutustelua. Tätä aluetta voivat lukea kaikki, kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvojat: Tilac, Modet

maakotka
Viestit: 8
Liittynyt: 26.7.2017 16:04

Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja maakotka »

Suunnitelmissa olisi lähteä ensimmäiselle aasian matkalle ensi vuoden alkupuolella. Kohteina olisi Thaimaa ja Vietnam (alustavasti Pattaya ja Ho Chi Min City, muutkin mahdollisia). Ajatuksena olisi tehdä vähän pidempi matka (noin 1-2 kk), mielellään siten että ihan kaikkea ei ole suunniteltu etukäteen ennen lähtöä. Ideaalitilanteessa jopa niin että paluulentoa ei ole varattu etukäteen, niin voi lähteä kotiin sitten kun siltä tuntuu. Ymmärsin että tämä voi aiheuttaa ongelmia viisumien yms. kanssa jos paluulentoa ei ole. Lisäksi tarkoitus olisi ottaa kannettava tietokone mukaan ja yrittää tehdä töitäkin, ettei mene pelkäksi huvitteluksi. Muilta osin yksityiskohdat elävät vielä ja toivottavasti tarkentuvat tässä lähiviikkoina ja -kuukausina. Yksin olen lähdössä, joten erittäin mielelläni tutustuisin muihin suomalaisiin jotka Thaimaassa oleskelevat. Kysymyksiä on luonnollisesti paljonkin, mutta onneksi täällä foorumilla näyttää olevan kattavasti tietoa. Suurimpaan osaan kysymyksistä taitaa löytyä valmis vastaus kun vähän käyttää hakufunktiota. Niin ja olen 34v mies, jos se on oleellinen tieto jollekkin.
Avatar
rampas
Mr. Two Shots
Viestit: 16470
Liittynyt: 5.9.2010 20:20
Paikkakunta: Stadi

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja rampas »

maakotka kirjoitti:Suunnitelmissa olisi lähteä ensimmäiselle aasian matkalle ensi vuoden alkupuolella. Kohteina olisi Thaimaa ja Vietnam (alustavasti Pattaya ja Ho Chi Min City, muutkin mahdollisia). Ajatuksena olisi tehdä vähän pidempi matka (noin 1-2 kk), mielellään siten että ihan kaikkea ei ole suunniteltu etukäteen ennen lähtöä. Ideaalitilanteessa jopa niin että paluulentoa ei ole varattu etukäteen, niin voi lähteä kotiin sitten kun siltä tuntuu. Ymmärsin että tämä voi aiheuttaa ongelmia viisumien yms. kanssa jos paluulentoa ei ole. Lisäksi tarkoitus olisi ottaa kannettava tietokone mukaan ja yrittää tehdä töitäkin, ettei mene pelkäksi huvitteluksi. Muilta osin yksityiskohdat elävät vielä ja toivottavasti tarkentuvat tässä lähiviikkoina ja -kuukausina. Yksin olen lähdössä, joten erittäin mielelläni tutustuisin muihin suomalaisiin jotka Thaimaassa oleskelevat. Kysymyksiä on luonnollisesti paljonkin, mutta onneksi täällä foorumilla näyttää olevan kattavasti tietoa. Suurimpaan osaan kysymyksistä taitaa löytyä valmis vastaus kun vähän käyttää hakufunktiota. Niin ja olen 34v mies, jos se on oleellinen tieto jollekkin.
Minkäs tyyppistä kysymystä olis mielessä niin voisi koittaa yrittää vastailla?
Katse kohti siirtymistä pois oravanpyörästä ja asumista Thaimaassa Vuonna 2040!
Avatar
terox
Viestit: 12330
Liittynyt: 13.2.2005 3:49
Paikkakunta: Tellus

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja terox »

maakotka kirjoitti:. Ymmärsin että tämä voi aiheuttaa ongelmia viisumien yms. kanssa jos paluulentoa ei ole.
Helsingin Thaimaan suurlähetystö ei vaadi turistiviisumiin paluulentoa vaan lipun maasta ulos. Sellaisen voit ostaa netistä noin 1000 batin hintaan. Käytät sitten tai et, niin tuskin on iso murhe. Kerroit tekeväsi töitä. Missään viisumi tai muissakaan viranomaisasioinneissa et aiheesta sitten mainitse.

Ei muuta kuin hyvää matkaa.. :-)
Avatar
JussiM
Mai pen rai
Viestit: 7226
Liittynyt: 29.9.2007 20:43

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja JussiM »

Et välttämättä tarvitse mitään viisumia 2 kk kahden maan reissulle. Thaimaassa saa olla 30 pv ilman viisumia ja vietnamissa 14 pv. Palatessa vietnamista takaisin saat uudet 30 pv. Maasta poistumis liput toki useimmiten vaaditaan. Miksi et suunnitelis tota kuvioo. Ostaisit netistä liput alle 30 pv sisällä Ho Chi Minhiin, jos sinne kuitenkin olet menossa. Hyvää matkaa vaan... varaa mukaan paljon avointa, mutta varovaista mieltä.
kalamatelija

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja kalamatelija »

Varaudu siihen että suunnitelmat muuttuu...

Sinuna saattaisin ostaa tuon Vietnamin lipun ennakkoon, niin varmana tulisi mentyä sinne.
maakotka
Viestit: 8
Liittynyt: 26.7.2017 16:04

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja maakotka »

Tiedän että suunnitelmat voi muuttua, juuri siksi ajattelin ettei kaikkea voi suunnitella etukäteen. Vietnamiin olen jokatapauksessa menossa, joten voin hyvin ostaa lentolipun HCMC:hin jo etukäteen. Lähinnä tuota paluumatkaa mietin, olisi kiva olla joustavuutta että pääsee pois jos tulee koti-ikävä, tai toisinpäin että jos viihtyykin niin olla viikko tai kaksi kauemmin. Ilmeisesti siis Thaimaan puolella ei erillistä viisumia tarvita, kun ei ole tarkoitus tuota 30 päivää kauemmin siellä oleskella kerrallaan. Vietnamin puolella saattaisi olla kiinnostusta olla kauemmin kuin 2 viikkoa ja käydä vähän eri kaupungeissakin, eli sinne voisi viisumia harkita. Tosin ilmeisesti silloinkin pitää olla paluulippu ennakkoon, ei siitä mihinkään pääse.
Avatar
teepee
Viestit: 4125
Liittynyt: 3.12.2005 18:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja teepee »

Ostaa muutoskelpoiset liput niin homma on ratkaistu. Ei ne paljoa peruslippua enempää maksa.
kalamatelija

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja kalamatelija »

maakotka kirjoitti:Tiedän että suunnitelmat voi muuttua, juuri siksi ajattelin ettei kaikkea voi suunnitella etukäteen. Vietnamiin olen jokatapauksessa menossa, joten voin hyvin ostaa lentolipun HCMC:hin jo etukäteen. Lähinnä tuota paluumatkaa mietin, olisi kiva olla joustavuutta että pääsee pois jos tulee koti-ikävä, tai toisinpäin että jos viihtyykin niin olla viikko tai kaksi kauemmin. Ilmeisesti siis Thaimaan puolella ei erillistä viisumia tarvita, kun ei ole tarkoitus tuota 30 päivää kauemmin siellä oleskella kerrallaan. Vietnamin puolella saattaisi olla kiinnostusta olla kauemmin kuin 2 viikkoa ja käydä vähän eri kaupungeissakin, eli sinne voisi viisumia harkita. Tosin ilmeisesti silloinkin pitää olla paluulippu ennakkoon, ei siitä mihinkään pääse.
Vietnami olisi hirveän hyvä mesta jos tuntee siellä jonkun. Muuten se thaimaan jälkeen voi tuntua heikommalle. Jos haluat tavata siellä suomalaisen tai paikallisen henkilön, joka avittaa alulle, niin laita yv. Ymmärrän jos et halua, en minäkään haluaisi.

Olettaen siis että pääset Vietnamiin asti..
maakotka
Viestit: 8
Liittynyt: 26.7.2017 16:04

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja maakotka »

kalamatelija kirjoitti: Vietnami olisi hirveän hyvä mesta jos tuntee siellä jonkun. Muuten se thaimaan jälkeen voi tuntua heikommalle. Jos haluat tavata siellä suomalaisen tai paikallisen henkilön, joka avittaa alulle, niin laita yv. Ymmärrän jos et halua, en minäkään haluaisi.

Olettaen siis että pääset Vietnamiin asti..
Miksi et haluaisi? Uusien ihmisten tapaaminen on tavallaan vähän koko matkan tarkoitus, joten lähtökohtaisesti haluan tavata ihmisiä, mielellään myös suomalaisia.

Mutta siihen on tosiaan vielä hetki aikaa. Yritän nyt aluksi saada näitä isomman linjan asioita järjestettyä kuten lennot, majoitus, yms. Ajattelin jos Pattayasta vuokraisi asunnon kuukaudeksi, niin saattaisi päästä halvemmalla kuin hotellimajoitus?
VeeAa
Viestit: 3619
Liittynyt: 14.1.2016 14:26

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja VeeAa »

teepee kirjoitti:Ostaa muutoskelpoiset liput niin homma on ratkaistu. Ei ne paljoa peruslippua enempää maksa.
tämä on mielestäni järkevä neuvo. yhdensuunnan liput on myös lyhyellä varoitusajalla usein thaimaasta ostettuna aika arvokkaita, jos ei jotain tarjousta osu sopivasti kohdalle.
maakotka kirjoitti:Mutta siihen on tosiaan vielä hetki aikaa. Yritän nyt aluksi saada näitä isomman linjan asioita järjestettyä kuten lennot, majoitus, yms. Ajattelin jos Pattayasta vuokraisi asunnon kuukaudeksi, niin saattaisi päästä halvemmalla kuin hotellimajoitus?

uskoisin halvimmalla/helpoimmalla pääsevän, kun otat sopivasta guesthousesta kuukaudeksi huoneen. näitä ei vaan useimmiten netistä saa buukattua, mutta kysyvä löytää. :D
Avatar
rampas
Mr. Two Shots
Viestit: 16470
Liittynyt: 5.9.2010 20:20
Paikkakunta: Stadi

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja rampas »

maakotka kirjoitti:
kalamatelija kirjoitti: Vietnami olisi hirveän hyvä mesta jos tuntee siellä jonkun. Muuten se thaimaan jälkeen voi tuntua heikommalle. Jos haluat tavata siellä suomalaisen tai paikallisen henkilön, joka avittaa alulle, niin laita yv. Ymmärrän jos et halua, en minäkään haluaisi.

Olettaen siis että pääset Vietnamiin asti..
Miksi et haluaisi? Uusien ihmisten tapaaminen on tavallaan vähän koko matkan tarkoitus, joten lähtökohtaisesti haluan tavata ihmisiä, mielellään myös suomalaisia.

Mutta siihen on tosiaan vielä hetki aikaa. Yritän nyt aluksi saada näitä isomman linjan asioita järjestettyä kuten lennot, majoitus, yms. Ajattelin jos Pattayasta vuokraisi asunnon kuukaudeksi, niin saattaisi päästä halvemmalla kuin hotellimajoitus?
Riippuu vähän minkä hintaista hotellia hakee? Niitä löytyy karkeasti hintaluokasta 400b-4000b. 400b huone on kyllä jo aika murju. Condo irtoaa varmasti sellaiseen vajaaseen tonniin helpostikkin ja ovat yleensä uudehkoja.

Kannattaa selailla tuo majoitusmuistio läpi niin pääsee vähän kärryille hintatasosta. Oletko yhtään katsellut mihinpäin Pattayaa haluaisit majoittua?
Katse kohti siirtymistä pois oravanpyörästä ja asumista Thaimaassa Vuonna 2040!
Avatar
El Dorado
Viestit: 3371
Liittynyt: 7.11.2015 20:31

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja El Dorado »

maakotka kirjoitti:Ajattelin jos Pattayasta vuokraisi asunnon kuukaudeksi, niin saattaisi päästä halvemmalla kuin hotellimajoitus?
Pattayalta saa tosiaan asunnon paljon halvemmalla kuin hotellin. Toki siivoukset, sahkot ja vedet pitaa maksaa.
Jos kuukauden on, niin kannattaa ainakin harkita condoa ja tutkailla, etta millaisia loytyy.
maakotka
Viestit: 8
Liittynyt: 26.7.2017 16:04

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja maakotka »

Nyt on lennot ostettu, lähtö 15.1 ja paluu 27.2. Suunnitelma on Pattay 3 vko, Ho Chi Minh City 2 vko, Bangkok 1 vko. Ajattelin että tuo 2 viikkoa riittää Vietnamissa, niin en lähtenyt sitä viisumia hakemaan. Pattayalta on myös jo majoitus varattu airbnb:n kautta (unixx condo).
Avatar
kiikari
alkoholin viihdekäyttäjä
Viestit: 1803
Liittynyt: 4.2.2007 2:13
Paikkakunta: Suomi

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja kiikari »

Suosittelen visiittiä Dalatiin Vietnamissa. Miellyttävä ilmasto. Mukavaan hintaan mm. hedelmiä, viiniä, kahvia ja teetä. Nähtävyyksiäkin on. Street food tour paikallaan.
Minä hankin kokemuksia, muut tekevät syntiä.
Avatar
Pekkis
Bangkokisti
Viestit: 554
Liittynyt: 8.7.2004 12:18
Paikkakunta: Kotka

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja Pekkis »

Hienoa todeta miten asiallisia vastauksia kaveri saa, joka tekee ensi visiitin aasiaan ja Thaimaahan. Parasta Thai-klupia pitkästä aikaa. :)
kalamatelija

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja kalamatelija »

Hyvä päädyit airbnb ratkaisuun. Pidemmällä reissulla tärkeää että kämppä on viihtyisä. Ehkä yksi tärkein pointti.
End1
Viestit: 107
Liittynyt: 23.1.2011 1:56

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja End1 »

maakotka kirjoitti:Nyt on lennot ostettu, lähtö 15.1 ja paluu 27.2. Suunnitelma on Pattay 3 vko, Ho Chi Minh City 2 vko, Bangkok 1 vko. Ajattelin että tuo 2 viikkoa riittää Vietnamissa, niin en lähtenyt sitä viisumia hakemaan. Pattayalta on myös jo majoitus varattu airbnb:n kautta (unixx condo).

Suosittelen Vietnamissa poikkeamaan myos Mui Ne tuon muutaman viikon aikana, ettei aika kay liian pitkaksi yhdessa kaupungissa. Muistaakseni noin 4-6 tuntia HCMC - Mui Ne sleepperi bussilla ja hinta ei paata huimannut.

p.s pahoittelut siita, etten mainitse tarkkojatietoja, koska en niita muista mutta suositteluni perustuu omaan kokemukseeni.
Avatar
expatrium
Isaninportinvartija
Viestit: 56606
Liittynyt: 16.12.2003 12:15

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja expatrium »

Kaikille teille, jotka reissaatte joskus Ahvenanmaata tai Nuorgamia pidemmälle, muistakaa 4 M:ää! Etukäteen valmistautunutta arvostetaan enemmän ja vedätetään vähemmän.
Kun maa lähenee, niin vitsit vähenee.
maakotka
Viestit: 8
Liittynyt: 26.7.2017 16:04

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja maakotka »

Kiitos vinkeistä. Nyt alkaakin matka olla jo lähellä. Lisäsin vielä kolmannen valtion eli Kambodzan mukaan joten Phnom Penissä olisi tarkoitus viettää myös muutama yö.
Avatar
Tata
Viestit: 1621
Liittynyt: 27.2.2012 17:57
Paikkakunta: Saranapuolella

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja Tata »

maakotka kirjoitti:Kiitos vinkeistä. Nyt alkaakin matka olla jo lähellä. Lisäsin vielä kolmannen valtion eli Kambodzan mukaan joten Phnom Penissä olisi tarkoitus viettää myös muutama yö.
Saigonista pääsee myös bussilla Phnom Peniin. Siitä voi sitten jatkaa Siem Riepiin ja käydä katsomassa Angkor Watin. Poipetin raja-asemasta pääsee sitten maata pitkin Thaimaan puolelle. Poipetista saa busseja Pattayalle ja Bangkokiin.
Aktiiviset Viestiketjut Klupilla
Tata, Filippiinien köyhä suomalainen.
Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu.
maakotka
Viestit: 8
Liittynyt: 26.7.2017 16:04

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja maakotka »

Tata kirjoitti:
maakotka kirjoitti:Kiitos vinkeistä. Nyt alkaakin matka olla jo lähellä. Lisäsin vielä kolmannen valtion eli Kambodzan mukaan joten Phnom Penissä olisi tarkoitus viettää myös muutama yö.
Saigonista pääsee myös bussilla Phnom Peniin. Siitä voi sitten jatkaa Siem Riepiin ja käydä katsomassa Angkor Watin. Poipetin raja-asemasta pääsee sitten maata pitkin Thaimaan puolelle. Poipetista saa busseja Pattayalle ja Bangkokiin.
Ehdin jo varata lentolipun menomatkalle. Täytyy harkita tuota paluumatkaa vielä.
Tomppa
Viestit: 1083
Liittynyt: 16.12.2003 14:50
Paikkakunta: Naantali

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja Tomppa »

Jos on fasebookissa kannattaa liittyä "Kambodzhassa tapahtuu" ryhmään.

Aika hiljainen mutta voi saada kyselemällä ihan asiallisia vinkkejä.
maakotka
Viestit: 8
Liittynyt: 26.7.2017 16:04

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja maakotka »

Tuli vielä viime hetken muutos matkaan, päätinkin aloittaa ensin Bangkokista. Sieltä sitten eteenpäin ehkä Pattayaan. Vietnamin ja Kambodzan lennot on joka tapauksessa etukäteen varattu jotta tulee varmasti käytyä sielläkin. Kiitos vielä kaikille hyvistä vinkeistä. Toivottavasti tulee törmättyä joihinkin foorumin henkilöihin reissulla.
Avatar
Thani
Paa Farlang
Viestit: 4605
Liittynyt: 16.11.2005 20:40
Paikkakunta: Koti

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja Thani »

Ihan otsikkoon liittyen niin sanoisin, että ensimmäisestä Thaimaan matkasta ei selviydy :) Tänne palaa aina uudelleen ja uudelleen ja monet muttaa asumaan viimeistään eläkkeelle päästyään :) On täm niin paljon parempi paikka kuin suomi :)

Perseestä Thaivaaseen on yllättävän lyhyt matka Thani :-D

https://web.facebook.com/photo.php?fbid ... D7uBWR7CqQ
Ajattelen siis olen!
Avatar
El Dorado
Viestit: 3371
Liittynyt: 7.11.2015 20:31

Re: Ensimmäinen aasian matka

Viesti Kirjoittaja El Dorado »

Thani kirjoitti:Ihan otsikkoon liittyen niin sanoisin, että ensimmäisestä Thaimaan matkasta ei selviydy :) Tänne palaa aina uudelleen ja uudelleen ja monet muttaa asumaan viimeistään eläkkeelle päästyään :) On täm niin paljon parempi paikka kuin suomi :)
Thani puhuu taytta asiaa. En voisi olla enempaa samaa mielta.
Vastaa Viestiin