Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Kuinka selviytyä ensimmäisestä retkestä Thaimaahan ja myös sen jälkeisestä elämästä Suomessa? Vastauksia kysymyksiin, vinkkejä, tapaetikettiä sekä mukavaa jutustelua. Tätä aluetta voivat lukea kaikki, kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvojat: Tilac, Modet

Avatar
mavarj00
Viestit: 485
Liittynyt: 2.9.2004 15:54
Paikkakunta: Vaasa

Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja mavarj00 »

:smt006
Tähän asti reissut Thaimaahan ovat ajoittuneet marras-joulukuun vaihteeseen, ja hiihtolomaan. Nyt tulevana kesänä edessä on reissu kesäkuussa. Poikkeus siinäkin, että kohteena on ollut bkk-phuket, mutta nyt sitten suunta onkin toisaalle. Tiedän olevani täpisijä matkan suhteen, mutta kun on vain niin kiva fiilistellä -joskus jopa liiankin ;) , mutta asiaan.
Suunnitelmissa on siis lentää bangkokkiin ja sieltä sitten jatkaa matkaa Samuille. Kun katselin hintoja bangkokista suoraan samuille niin olivat ne aika suolaiset ja meidän perheeseen kun kuuluu kahden aikuisen lisäksi kolme lasta (silloin ovat 13,13 ja 11v) niin tuo suora lento kyllä kustantaa aika paljon.
Mietin vaihtoehtoa, että lennettäisiin bangkokista surat thaniin ja sen hinta olikin sitten 18dollaria/ hlö kun suora lento oli 89€/hlö.
Mietin vain, että onko Surat thani sellainen paikka, että siellä olisi jotain puuhaa muutaman päivän verran, sillä vaasa-bkk ja siitä sitten dmk:n kentälle ja lento surat thaniin ja siitä sitten paatti samuille, kuulostaa vähän liian raskaalta. Toki toinen vaihtoehto on, että jäisi sitten yöksi bankokkiin.
Matka-aikaa meillä on 3viikkoa, niin olin ajatellut alunperin sellaista reittiä kuin samui-koh tao-koh phanga-chumphonista bangkokkiin (junalla)ja Bangkokissa sitten riippuen tilanteesta, niin2-3 päivää.
Edukkaita hotellivinkkejä otan enemmän kuin ilolla vastaan (allas pitää aina olla ja ilmastointi). Hivenen ollaan budjettimatkalla tällä kertaa, sillä ensi kesän rakennushankkeet pienentävät reissubudjettia tuntuvasti.
raikku80
Viestit: 2047
Liittynyt: 13.2.2004 12:40
Paikkakunta: porvoo

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja raikku80 »

Siinä olet ihan oikeassa, että samuille lennot on hieman arvokkaat. Itse katselin kans surathanin kautta menoa, mutta meni liian kikkailuksi, joten päädyin kuitenkin ostamaan lennot suoraan suvarnabum-samui. Kesäkuussa olin itsekkin siellä käymässä ja ihan kivat kelit oli silloinkin. PTK Residence oli hotelli chawengin rannalla missä yövyin 2 viikkoa. 700 thb yö isolla uimaaltaalla ja ilmastoinnilla. Sijainniltaan oli myös kiitettävä.
kaukokuu
Viestit: 2803
Liittynyt: 4.10.2008 20:59

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja kaukokuu »

Surat Thanista ei ole kyllä probleemia päästä Samuille.Sekä lentokentältä että kaupungilta pikkubussit kuskaavat satamaan Samuille meneville laivoille.
Itse kesäkuussa huristeltiin bussilla Phuketista Surat Thaniin.Yö siellä ja aamulla matka jatkui laivalla Samuille ja Koh Phanganiin.Aivan mukava reissata noinkin.Näki paikoin välillä mukavia maisemia.
Matkakustannuksia voi mietiskellä ja vertailla tuolta
http://www.suratthaniairporthotels.com/ ... i-airport/
jru73
Viestit: 564
Liittynyt: 11.12.2005 21:44

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja jru73 »

Ja ainakin airasian ja nokair myy ihan yhdistelmälippuja johon kuuluu lento+kuljetus saarelle.
Sieppo
Viestit: 329
Liittynyt: 6.2.2008 21:31

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja Sieppo »

Tuota yllä mainittua fly&ferrya tullut käytettyä nokairin tarjoaman juurikin tuolle bangkok-ko samui välille. Itsellä toimi hyvin ja valitsin silloin sen aikaisten bangkokista lähtevän lennon, koska lyhyin matka-aika(n.5h). Lento aamulla aikaisin noin klo 06 lähtee don mueangilta surat thaniin ja siellä vaihdetaan bussiin joka vie satamaan odottamaan samuille lähtevää katamariinia.

Siitä sitten järjestyksessä saaret samui-ko phangan-ko tao ja taolta lomprayah yhtiön katamariini+bussi yhdistelmällä hua hiniin, jossa jokunen yö ja lopuksi haluamallla kyydityksellä bangkokkiin. :smt006
kaukokuu
Viestit: 2803
Liittynyt: 4.10.2008 20:59

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja kaukokuu »

mavarj00 kirjoitti::smt006

Edukkaita hotellivinkkejä otan enemmän kuin ilolla vastaan (allas pitää aina olla ja ilmastointi). Hivenen ollaan budjettimatkalla tällä kertaa, sillä ensi kesän rakennushankkeet pienentävät reissubudjettia tuntuvasti.
Suosittelen ilman muuta Agodan kautta hotellien varaamista.Kesällä Samuilta ja Patongilta löytyi sen kautta 60-80 % halvemmalla hotellipaikat verrattuna siihen,että kävelee hotellin vastaanottoon ja maksaa heidän pyytämänsä hinnan.

https://www.agoda.com/fi-fi/country/tha ... id=1720055

Tuohon vaan syötät hotellin tai paikkakunnan nimen ja alat valitseen mieluisan.
Agoda lähettää tunnin parin kuluttua emailin tarjouksineen.Tarjous on yleensä voimassa pari tuntia jona aikana se on maksettava pankkiin tai mm. 7eleveniin,jos tarjous tuntuu sopivalta
Meidän tapauksessa homma toimi hienosti.
MeeriWideroos
Viestit: 1
Liittynyt: 2.10.2019 14:49

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja MeeriWideroos »

Sieppo kirjoitti:Tuota yllä mainittua fly&ferrya tullut käytettyä nokairin tarjoaman juurikin tuolle bangkok-ko samui välille. Itsellä toimi hyvin ja valitsin silloin sen aikaisten bangkokista lähtevän lennon, koska lyhyin matka-aika(n.5h). Lento aamulla aikaisin noin klo 06 lähtee don mueangilta surat thaniin ja siellä vaihdetaan bussiin joka vie satamaan odottamaan samuille lähtevää katamariinia.

Siitä sitten järjestyksessä saaret samui-ko phangan-ko tao ja taolta lomprayah yhtiön katamariini+bussi yhdistelmällä hua hiniin, jossa jokunen yö ja lopuksi haluamallla kyydityksellä bangkokkiin. :smt006
Kerro, kuka on nyt paras ja mukavin kuljetus Ruotsista, pääkaupungista.
Avatar
mavarj00
Viestit: 485
Liittynyt: 2.9.2004 15:54
Paikkakunta: Vaasa

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja mavarj00 »

Tuli muuten ihan hassu kysymys mieleen, tuleeko esim samuilla kuinka aikaisin pimeä tuolloin kesäkuussa?
raikku80
Viestit: 2047
Liittynyt: 13.2.2004 12:40
Paikkakunta: porvoo

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja raikku80 »

Klo 18.00-19.00 tapahtuu auringon lasku kesäkuussa samuilla.
nikki
Viestit: 181
Liittynyt: 24.8.2006 15:09

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja nikki »

Itse kysymykseen,Suratissa ei ole valkonaamalle mitään tarjottavaa,jos ei ole paikallisia tuttuja,sit toki..
Samuilla tulee se pimeä siinä puoli seiskan maissa ympäri vuoden,niinkuin kaikkialla muuallakin Thaimaassa.
Avatar
mavarj00
Viestit: 485
Liittynyt: 2.9.2004 15:54
Paikkakunta: Vaasa

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja mavarj00 »

Air asialla oli jotkut tarjoukset pari viikkoa sitten ja ostin meille jokaiselle lennon DMK-Surat Thani hintaan 18€/hlö. Meidän pitäisi olla Surat Thanissa klo 12.55 joten vielä pitäisi sitten keritä lauttaan jolla pääsee Samuille. Raskashan tuosta matkapäivästä tulee, mutta sitten sekin on tarvottu. Jätämme siis suosiolla majoittumisen Surat Thanissa.
Avatar
eagle
Viestit: 9880
Liittynyt: 18.12.2003 22:42

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja eagle »

nikki kirjoitti:Itse kysymykseen,Suratissa ei ole valkonaamalle mitään tarjottavaa,jos ei ole paikallisia tuttuja,sit toki..
Samuilla tulee se pimeä siinä puoli seiskan maissa ympäri vuoden,niinkuin kaikkialla muuallakin Thaimaassa.
Paitsi Udonissa poikkeuksellisesti joulukuussa on jo kuudelta pimeä ja sitten kesällä valoisaa vielä seitsemän jälkeen. Joulukuu on sellainen varuillaanolokuukausi, kun tytöllä usein koulua hieman yli viiteen ja bussit lakkaavat kulkemasta kun aurinko laskee. Usein tulee puoli kuudelta haettua tyttö pimeästä kadunvarresta. Se on sitä twilight zonea, kun aurinko on laskenut, muttei täysi pimeys vallalla. Pari tuntia pitempi valoisa aika täällä kesäisin.
nikki
Viestit: 181
Liittynyt: 24.8.2006 15:09

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja nikki »

eagle kirjoitti:

Voipi olla,en kyllä huomannut mainittavaa eroa vaikka siellä juurikin siihen aikaan ja sitä ennen vietin muutaman kuukauden,kolmisen vuotta sitten.
Tiedät varmasti paremmin,noin nyrkkisääntoä tässä hain,ettei se juurikaan muutu,täällä Samuilla alkaa hämärtämään n kuuden maissa,puoli seiska viel näkee ja kelistä riippumatta seiskalta on jo kyllä pimeetä,menee off topic,mut onks siellä kylmä nyt?
Sekoilen,häippäsin sieltä kyllä lokakuun lopussa,silloin oli aamuisin oikeasti kylmä,ei nyt CM kylmä mut kylmä kuitenkin
Avatar
eagle
Viestit: 9880
Liittynyt: 18.12.2003 22:42

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja eagle »

nikki kirjoitti:

Pitää muistaa, että Udon ja Samui ovat eri korkeudella ja samantapainen ero auringon käyttäytymisessä kuin Helsingin ja Utsjoen välillä. Tänään piti tyttö hakea koulusta noin puoli kuudelta. Aurinko laskenut ja twilight eli hieman pimeyttä aikaisempi hetki. Tosiaan ottaa sen tunnin molemmista päistä eli aamulla myös tuntia ennen nousee kesäisin. Asentelen aurinkokennoja ja pahimpaan aikaan, jotta sitten valoisana aikana ainakin ovat eniten auringossa. Täällä on se tavallinen vajaa kaksikymmentä aamuisin, mutta tuntuu kylmältä. Päivällä sitten auringon paahtaessa kuuma, noin 33 astetta ainakin. Pahin helle kuitenkin ohi.

Kesällä yö kestää reilun kahdeksan tuntia ja talvella reilun kymmenen tuntia Samuilla. Aurinkoa on suunnilleen sama aika, hieman enemmän. Väliin jää se hämärän hetki kummassakin päässä.

Ps. Ei tässä paremmintietäjää haeta. Olet oikeastaan parempaa vastausta tarjoumassa TURISTIN kannalta. Ero ei turistille ole kovin kummoinen ja se rytmi asettuu johonkin auringon, paikallisten ja ruokapaikkojen rytmin välimaastoon.
Avatar
Kari69
Viestit: 4759
Liittynyt: 16.12.2003 9:54
Paikkakunta: Rusko

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja Kari69 »

Viime yönä Isanissa 17 C. Se on ihanan vilpoista.
nikki
Viestit: 181
Liittynyt: 24.8.2006 15:09

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja nikki »

Pitää muistaa, että Udon ja Samui ovat eri korkeudella ja samantapainen ero auringon käyttäytymisessä kuin Helsingin ja Utsjoen välillä. Tänään piti tyttö hakea koulusta noin puoli kuudelta. Aurinko laskenut ja twilight eli hieman pimeyttä aikaisempi hetki. Tosiaan ottaa sen tunnin molemmista päistä eli aamulla myös tuntia ennen nousee kesäisin. Asentelen aurinkokennoja ja pahimpaan aikaan, jotta sitten valoisana aikana ainakin ovat eniten auringossa. Täällä on se tavallinen vajaa kaksikymmentä aamuisin, mutta tuntuu kylmältä. Päivällä sitten auringon paahtaessa kuuma, noin 33 astetta ainakin. Pahin helle kuitenkin ohi.

Kesällä yö kestää reilun kahdeksan tuntia ja talvella reilun kymmenen tuntia Samuilla. Aurinkoa on suunnilleen sama aika, hieman enemmän. Väliin jää se hämärän hetki kummassakin päässä.

Ps. Ei tässä paremmintietäjää haeta. Olet oikeastaan parempaa vastausta tarjoumassa TURISTIN kannalta. Ero ei turistille ole kovin kummoinen ja se rytmi asettuu johonkin auringon, paikallisten ja ruokapaikkojen rytmin välimaastoon.[/quote]

Joo ajattelin lähinnä ton kysyjän kannalta...eikohän me tiedetä koska se laskee..sit kun aika on :D
Avatar
mavarj00
Viestit: 485
Liittynyt: 2.9.2004 15:54
Paikkakunta: Vaasa

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja mavarj00 »

Onko muuten noissa lautoissa suuria eroja välillä trat samui?
JJK2
Viestit: 1415
Liittynyt: 16.10.2010 20:05

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja JJK2 »

mavarj00 kirjoitti:Onko muuten noissa lautoissa suuria eroja välillä trat samui?
Trat - Samui? Vai tarkotatko Surat Thani - Samui?
Avatar
mavarj00
Viestit: 485
Liittynyt: 2.9.2004 15:54
Paikkakunta: Vaasa

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja mavarj00 »

JJK2 kirjoitti:
mavarj00 kirjoitti:Onko muuten noissa lautoissa suuria eroja välillä trat samui?
Trat - Samui? Vai tarkotatko Surat Thani - Samui?
Ajatus katkos Surat Thani piti kirjoittaa :)
JJK2
Viestit: 1415
Liittynyt: 16.10.2010 20:05

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja JJK2 »

mavarj00 kirjoitti:
JJK2 kirjoitti:
mavarj00 kirjoitti:Onko muuten noissa lautoissa suuria eroja välillä trat samui?
Trat - Samui? Vai tarkotatko Surat Thani - Samui?
Ajatus katkos Surat Thani piti kirjoittaa :)
En oo ihan hetkeen sitä väliä mennyt, mut eipä juuri eroja. Lomprayah on katamaraani ja kallein, mut ajallisesti ei niin eroja. Eri paikoista lähetvät, mutta agentit hoitaa ostopaikasta oikeelle laiturille.
Avatar
mavarj00
Viestit: 485
Liittynyt: 2.9.2004 15:54
Paikkakunta: Vaasa

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja mavarj00 »

Kiitos Koronan, niin ei tarvitse lähteä ensimmäistä kertaa kesällä thaimaahan. Lähdetään nyt sitten vasta helmikuussa. Kyllä nyt käy odottavan aika pitkäksi. Yritän kuitenkin ajatella niin, että jos murheeni ovat tällä tasolla, niin aika hyvin on asiat siinä tapauksessa.
Majoituksien hinnat vain valitettavasti pomppasivat ja meilläkin kun on kaksi lasta, jotka ovat 13v ja kolmas on sitten 12v niin heitä kohdellaan vähän joka paikassa aikuisina -siis esim hotellihuonehintojen suhteen.
Vielä pitäisi saada jotenkin airasia langanpäähän jotta pääsisi vaihtamaan meidän lentoja, mutta kovasti tuntuu olevan tukossa kokoajan.
Portti
Viestit: 480
Liittynyt: 13.8.2014 12:06

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja Portti »

mavarj00 kirjoitti: 20.4.2020 15:59 Kiitos Koronan, niin ei tarvitse lähteä ensimmäistä kertaa kesällä thaimaahan. Lähdetään nyt sitten vasta helmikuussa.
Mitään takuutahan ei ole että helmikuussakaan pääsee. Jos haluaa lämpimään niin ainakin dominikaaniseen tasavaltaan pääsee ilman mitään kommervenkkejä nyt.
JiiJii87
Viestit: 2148
Liittynyt: 18.1.2011 5:42
Paikkakunta: Pattaya

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja JiiJii87 »

Dominikaaniseen näyttää aika kurjat lennot olevan. Lähes vuorokauden kesto tai yli ja 1-3 vaihtoa.

Varmasti mukavaa travellausta kuonokoppa päässä.
tipsu
Swedish dynamite
Viestit: 6926
Liittynyt: 29.1.2004 12:49
Paikkakunta: Stockholm City

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja tipsu »

JiiJii87 kirjoitti: 3.10.2020 11:33 Dominikaaniseen näyttää aika kurjat lennot olevan. Lähes vuorokauden kesto tai yli ja 1-3 vaihtoa.

Varmasti mukavaa travellausta kuonokoppa päässä.

Vieläkö Domikaanisessa on ulkonaliikkumiskielto iltaisin ja öisin?
01 kerta oli 23.12 1991-13.1 1992
..
60 kerta on 8.12-27.12 2022
JiiJii87
Viestit: 2148
Liittynyt: 18.1.2011 5:42
Paikkakunta: Pattaya

Re: Ensimmäistä kertaa kesällä Thaimaahan

Viesti Kirjoittaja JiiJii87 »

tipsu kirjoitti: 3.10.2020 12:18
JiiJii87 kirjoitti: 3.10.2020 11:33 Dominikaaniseen näyttää aika kurjat lennot olevan. Lähes vuorokauden kesto tai yli ja 1-3 vaihtoa.

Varmasti mukavaa travellausta kuonokoppa päässä.

Vieläkö Domikaanisessa on ulkonaliikkumiskielto iltaisin ja öisin?
https://www.godominicanrepublic.com/new ... ronavirus/ Tuon sivuston mukaan lokakuun 17 päivään asti. Ma-Pe 9pm-5am. La-Su 7pm-5am :o
Lukittu