Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Valitukset, kiitokset, parannusehdotukset ja uudet ideat.

Valvoja: Modet

Vastaa Viestiin
Avatar
TomYam
Kannattajajäsen
Viestit: 10453
Liittynyt: 5.8.2008 17:57
Paikkakunta: Vantaa

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja TomYam »

tukataa kirjoitti:Kun lukee porukan itkuja niin tuntuu että täällä on tavallista yksinkertaisempaa porukkaa. Vai miten voi olla niin vaikeaa ymmärtää että politiikasta kirjoittelu aiheuttaa kaikkein eniten vittuiluja, henkilökohtaisuuksiin menemistä ja yleistä riitelyä foorumilla, joten siksi siitä ei täällä keskustella.
Mitä sitten? Ainakin herättää keskustelua. Aikoinaan ensimmäinen foorumi johon liityin, oli Phuket forum. Siellä oli omat "hiekkalaatikot" ausseille, politiikalle jne. Samoista asioista siellä keskusteltiin kuin baarissa, jos tavattiin livenä. Yhteinen tekijä oli kiinnostus Phuketiin ja Thaimaahan yleisestikin. Foorumilla heitettiin läppää kaikesta mahdollisesta, ei vain Thaimaan hinnoista ym. Hyvin homma toimi. Ainoa kielletty aihe oli luonnollisesti Kuninkaan arvosteleminen. Banneja jaeltiin toki, kun meni liian vittuiluksi. Ja liian roisit kuvat poistettiin, serveri kun sijaitsi Thaimaassa.

Modejen laiskuutta tämä nykymeininki on. Tai ehkäpä enemmänkin kyllästymistä foorumin ylläpitämiseen.
Tee laatua tänään niin on töitä huomennakin!
Avatar
MauKhang
Raketti-insinööri
Viestit: 28619
Liittynyt: 15.12.2003 12:01
Paikkakunta: Singhapore

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja MauKhang »

Kyllä ne politiikkaketjut on tähänkin asti voinut jättää lukematta jos on pelännyt tulevansa loukatuksi taikka muuten vaan ei pidä mistään väittelyistä. Nyt ne ovat lukossa koska Hoto ei jaksa siivota niistä pahimpia ylilyöntejä. Ketju kerrallaan menee lukkoon jos siellä ollaan eri mieltä mistä tahansa asiasta.

tämä nyt ainakaan ei ole sossukyylien syytä
Avatar
Matkaaja25
Downshiftaaja
Viestit: 19902
Liittynyt: 3.5.2007 21:48

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja Matkaaja25 »

TomYam kirjoitti:
tukataa kirjoitti:Kun lukee porukan itkuja niin tuntuu että täällä on tavallista yksinkertaisempaa porukkaa. Vai miten voi olla niin vaikeaa ymmärtää että politiikasta kirjoittelu aiheuttaa kaikkein eniten vittuiluja, henkilökohtaisuuksiin menemistä ja yleistä riitelyä foorumilla, joten siksi siitä ei täällä keskustella.
Mitä sitten? Ainakin herättää keskustelua. Aikoinaan ensimmäinen foorumi johon liityin, oli Phuket forum. Siellä oli omat "hiekkalaatikot" ausseille, politiikalle jne. Samoista asioista siellä keskusteltiin kuin baarissa, jos tavattiin livenä. Yhteinen tekijä oli kiinnostus Phuketiin ja Thaimaahan yleisestikin. Foorumilla heitettiin läppää kaikesta mahdollisesta, ei vain Thaimaan hinnoista ym. Hyvin homma toimi. Ainoa kielletty aihe oli luonnollisesti Kuninkaan arvosteleminen. Banneja jaeltiin toki, kun meni liian vittuiluksi. Ja liian roisit kuvat poistettiin, serveri kun sijaitsi Thaimaassa.

Modejen laiskuutta tämä nykymeininki on. Tai ehkäpä enemmänkin kyllästymistä foorumin ylläpitämiseen.
Periaatteessa kummatkin on oikeassa. Moderaattori(e)n laiskuudesta tässä lienee kyse, voidaan myös käyttää sanamuotoa mukavuudenhalusta. Toisaalta politiikkaketjujen keskustelu on täysin luokattomalla tasolla. Siis tasoa Suomi24. Keskustelu on liian usein vain toisten haukkumista. Joko suoraan tai epäsuoraan. Halutaan tuoda vain vastapuoli eli eri mieltä olevat huonossa valossa esiin vaikka oikeastaan mitään aihetta ei olisikaan. Yritetään väenväkisin etsiä joku negatiivinen tapaus vaikka kyseessä olisi täysin yhdentekevä ja mitätön juttu, joskus jopa vuosia vanha tapaus. Politiikasta keskustelu tuntuu saavan ihmisistä esiin kaikista huonoimmat puolet. Välillä tuntuu, että se tuo esille myös tyhmyyden. Enkä viittaa tässä mielipiteeseen vaan tapaan miten asioita ilmaistaan.

Ymmärrän Hotoa, ymmärrän kirjoittajia.
Von Schwein
Viestit: 3874
Liittynyt: 16.2.2009 11:36
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja Von Schwein »

Täällähän saa puhua poliittisista aiheista niin kauan kuin ne sopivat moden maailmankuvaan.
Dirty not quality Foreigner
Dannja

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja Dannja »

****Kirjoittaja jätti foorumin rauhaan peräti kuukaudeksi.***
Avatar
jimmy
Klupin nopein
Viestit: 8298
Liittynyt: 28.5.2005 20:53
Paikkakunta: Kokkola

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja jimmy »

Von Schwein kirjoitti:Täällähän saa puhua poliittisista aiheista niin kauan kuin ne sopivat moden maailmankuvaan.
Olisiko tästä heittää hyviä esimerkkejä?
klupin talidomi
Dannja

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja Dannja »

***Poistettu***
Von Schwein
Viestit: 3874
Liittynyt: 16.2.2009 11:36
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja Von Schwein »

jimmy kirjoitti: Olisiko tästä heittää hyviä esimerkkejä?
No vaikkapa ydinvoimaketju. Mitä se on ellei politiikkaa?
Dirty not quality Foreigner
Dannja

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja Dannja »

Von Schwein kirjoitti:
jimmy kirjoitti: Olisiko tästä heittää hyviä esimerkkejä?
No vaikkapa ydinvoimaketju. Mitä se on ellei politiikkaa?
Nuku hyvää unta. Ydinvoima eikä sen jöte se ei kaasuunnu. Usko jo!!!

Pue naamari ja hyvää yötä.
Avatar
jimmy
Klupin nopein
Viestit: 8298
Liittynyt: 28.5.2005 20:53
Paikkakunta: Kokkola

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja jimmy »

Ei kekerkeee nukkumaan kun pitää prosessia ajaa
klupin talidomi
Avatar
expatrium
Isaninportinvartija
Viestit: 56606
Liittynyt: 16.12.2003 12:15

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja expatrium »

Samoin, uutisia Suomesta ketju.
Minä sain bannin kun kirjoitin tulevasta lakkoaallosta ja laitoin linkin. Vastaavia on muitakin, ilman bannia.
Veteen piirretty viiva, mikä on politiikkaa, mikä ei.
Kun maa lähenee, niin vitsit vähenee.
tappi2

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja tappi2 »

Toi Politiikan kielto on kyllä muuttanut tän foorumin lukukelvottomaksi....treadissa kun treadissa kokoajan "poistettu"tekstejä ja Moden mukahauskoja läppiä...En itsekään sitä varsinaista politiikkakeskustelua kaipaa ja ymmärrän että muutama idiootti koittaa sitä vaikka piruuttaan joka viestiinsä saada ja vaikeuttaa modejen hommaa mutta joku linja tohon pitäs saada..aika lukukelvottomaksi on foorumi muuttunut
Avatar
llkka
Viestit: 452
Liittynyt: 12.8.2019 12:46

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja llkka »

expatrium kirjoitti:Samoin, uutisia Suomesta ketju.
Minä sain bannin kun kirjoitin tulevasta lakkoaallosta ja laitoin linkin. Vastaavia on muitakin, ilman bannia.
Veteen piirretty viiva, mikä on politiikkaa, mikä ei.
Tokihan tuo politiikkaan viittaa, nyt oltava tarkkana ennen kuin enteriä painaa.
Avatar
llkka
Viestit: 452
Liittynyt: 12.8.2019 12:46

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja llkka »

Tietysti voi äänestää jaloilla ja jättää kirjoittamatta, alasajoltajan tämä vaikuttaa.
Avatar
expatrium
Isaninportinvartija
Viestit: 56606
Liittynyt: 16.12.2003 12:15

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja expatrium »

Kaikkialla maailmassa tapahtuu erilaisia myllerryksiä, jotka lähes kaikki liittyvät politiikkaan.
Kun maa lähenee, niin vitsit vähenee.
Avatar
Plexi
Viestit: 12403
Liittynyt: 6.11.2016 15:49

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja Plexi »

llkka kirjoitti:alasajoltajan tämä vaikuttaa.
Tekijät, puuhamiehet ja rahoittajat puutuu.
Loikkari

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja Loikkari »

Plexi kirjoitti:Tekijät, puuhamiehet ja rahoittajat puutuu.
Itsehän hoto on halunnut moderoida yksinään, vapaasta tahdostaan kai? Rahaa ei taida paljoa enää kulua kun on se oma serveri eikä päivityksiäkään ole tarvittu. Yhdistys on valinnut ettei foorumin porukalta kerätä maksuja, vain yhdistyksen jäseniltä joita lienee kourallinen, kymmen kunta ehkä, en tiedä. Modeja on häipynyt, musta mikko, kultamies, ja nekin jotka vielä on mukana eivät paljoa moderoi kuten Travkin, Lasse, KooBee, Koo jne
Avatar
tri_Hoto
Disinformaatikko
Viestit: 6282
Liittynyt: 15.12.2003 11:08
Paikkakunta: Riihimäki
Viesti:

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja tri_Hoto »

Ottaen huomioon, miten varakasta ja kirjoittamisesta innostunutta porukkaa foorumilla on, ihmettelen, että tarjouksia ei ole tullut kuin pari kappaletta.


http://www.thaiklupi.fi/foorumi/viewtop ... =1&t=48131
--tri_Hoto--
wannabe-eläkelainen
Ohjeistamispäällikkö
Viestit: 4542
Liittynyt: 7.5.2016 7:27

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja wannabe-eläkelainen »

Tulihan banaani erikoisesta asiasta, mutta eipä siinä mitään, otetaan opiksi :)
KUPONKIMIES
Avatar
TomYam
Kannattajajäsen
Viestit: 10453
Liittynyt: 5.8.2008 17:57
Paikkakunta: Vantaa

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja TomYam »

tri_Hoto kirjoitti:Ottaen huomioon, miten varakasta ja kirjoittamisesta innostunutta porukkaa foorumilla on, ihmettelen, että tarjouksia ei ole tullut kuin pari kappaletta.


http://www.thaiklupi.fi/foorumi/viewtop ... =1&t=48131
Huono sijoituskohde. Tuotto-odotus verrattain huono. Ei rahamiehet tällaiseen koske :smt005
Tee laatua tänään niin on töitä huomennakin!
C.G Jung
Superkannattajajäsen
Viestit: 1122
Liittynyt: 16.2.2011 17:14

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja C.G Jung »

TomYam kirjoitti:
tri_Hoto kirjoitti:Ottaen huomioon, miten varakasta ja kirjoittamisesta innostunutta porukkaa foorumilla on, ihmettelen, että tarjouksia ei ole tullut kuin pari kappaletta.


http://www.thaiklupi.fi/foorumi/viewtop ... =1&t=48131
Huono sijoituskohde. Tuotto-odotus verrattain huono. Ei rahamiehet tällaiseen koske :smt005
Mutta kaupan päälle tulee ympärivuotinen vaiva/duuni palkatta.
Hotolle kyllä kaikki kunnia, että viitsii/jaksaa.
linhai260
Viestit: 17072
Liittynyt: 22.3.2008 21:27

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja linhai260 »

Olihan taas outo viikon banni. Ei mielestäni kuulunut kiellettyihin aihepiireihin,vittuiluun tai toisiin kirjoittajiin. Elämä on. :smt006
SLAVA UKRAINI
passukatos
Viestit: 557
Liittynyt: 1.11.2013 19:12
Paikkakunta: Senangkhanikhom

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja passukatos »

Olin itsekin yllättynyt siitä että jollekin presidentille ei saa nauraa. Mutta täytyyhän se myöntää, että onhan sekin politiikkaa. Ei vain rekisteröitynyt päässäni tutustuttuani eräsiin omalla kohdallani uusiin tarjolla olleisiin panimotuotteisiin. :smt005
Avatar
Pommi65
still alive´n´kicking
Viestit: 25490
Liittynyt: 4.12.2006 19:25
Paikkakunta: Töölönmaa

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja Pommi65 »

passukatos kirjoitti:Mutta täytyyhän se myöntää, että onhan sekin politiikkaa....
Elämä on politiikkaa. Moderointipolitiikka välillä yllättää. Pitäisi bannata politiikkana :D
-tee ekoteko,älä lisäänny-
Avatar
Karvapää
System Ass
Viestit: 2310
Liittynyt: 20.3.2015 22:35

Re: Ihmeellistä moderointia (jaettu)

Viesti Kirjoittaja Karvapää »

Onko hyväksyttävää että täällä saa eri rotua olevia ihmisiä kutsua loukkaavilla nimillä haisuleiksi, ählämeiksi, lättänokiksi, neekereiksi, mutakuonoiksi ym?
Sitten taas politiikasta ei saa näköjään puhua mitään.
Onko valittu linja pitkän harkinnan tulos vai mistä tällainen käytäntö juurtuu?
Vastaa Viestiin